Lähes kaikki työyhteisöt, joiden kehittämisessä olen voinut olla mukana, ovat ilmaisseet pyrkivänsä avoimuuteen, avoimeen keskusteluun. Usein avoimuus on kirjattu myös yhteisön arvoihin.

Avoimuuden toteuttamisen haasteita arjessa kuvaa alla oleva esimerkki kouluyhteisöstä. Esimerkki on lainaus väitöskirjasta, jonka lähdetiedot olen harmikseni kadottanut. Keskustelun analyysi on minun ja perustuu Argyriksen ja Schönin toiminnanteoriaan. K on tutkija ja H opettajayhteisön jäsen. Keskustelu on osa laajemmasta haastattelusta.

K: Miten koit yhteiset palautetilanteet?

H: En mää kaikkea sanonu, mitä ajattelin, kun oli semmonen olo että, mikä minä oon sanomaan tai voiha sitä tehdä asioita nuinkin. Me opettajat ollaa ehkä jotenkin vaihtoehdottomia tai halutaa olla joko oikeassa tai sitten pelätään että loukkaannutaan. Siksi me ei oikein syvällisiin kehityskeskusteluihin päästy.

K: Mitä arvelet siitä, jos itse olisit ottanut asian esille?

H: No sitä on vähän vaikea arvioida, mutta ehkä siinä olis voinu tulla vähän vaivautunut olo. En minä sitä sano, että eikö tästä olis ollut hyötyä, mutta ajattelin aloittaessani, että tästä olisi voinut tulla jotakin syvällisempääkin.

Vaikka H koki keskusteluista olleen hyötyä, hän oli tyytymätön siihen, että yhteisössä ei päästy niin syvälle kuin hän olisi toivonut.

Mikä sitten johti siihen, ettei keskusteluissa päästy H:n toivomaan lopputulokseen?

Kun H oli ajatuksissaan eri mieltä, hän jätti sen sanomatta olettaen, että kollegat loukkaantuvat. Näin H suojeli yksipuolisesti kollegoitaan. Jätti mielipiteensä sanomatta ja toimi ikään kuin ei olisi jättänytkään.

Edelleen H oletti, että jos olisi ollut avoin ja sanonut, mitä ajatteli, olisi toisille voinut tulla vaivautunut olo. Vaikenemisellaan hän pyrki säästämään toisten kasvoja, mutta teki senkin peittämällä sen, että peitti. H toimi ikään kuin hänen olettamuksensa olisivat olleet tosiasioita ja jätti ne testaamatta.

Oma oletukseni on, ettei H nähnyt kuinka hän toiminnallaan oli toivomansa syvällisen keskustelun este. Sen sijaan H näki selvästi kuinka toisten mahdollinen loukkaantuminen tai vaivautuminen oli este avoimempaan keskusteluun.

Oletan myös, ettei H ollut yhteisönsä ainoa jäsen, joka jätti sanomatta todelliset ajatuksensa ja tunteensa, mutta jätti senkin sanomatta.

Mikä on sinun kokemuksesi? Saako oletukseni tukea, vai onko se väärä?

Aiheeseen liittyvät ajankohtaiset koulutukset:
YhteisöAkatemian johtamisen koulutukset

Kari Murto

© Kari Murto, Suomen Yhteisöakatemia Oy. Kaikki oikeudet blogissa kirjoitettuun materiaalin ovat kirjoittajalla ja Suomen Yhteisöakatemia Oy:llä.

Blogin materiaalia voidaan käyttää muissa sähköisissä ja painetuissa julkaisuissa, edellyttäen, että niissä mainitaan ”Copyright © Kari Murto, Suomen Yhteisöakatemia Oy 2017” sekä lisätään linkki www.sya.fi