Suomalaisessa peruskoulussa kiusaaminen ja väkivalta lisääntyvät ja oppimistulokset heikkenevät. Yksilöiden ongelmiin ratkaisuksi on ehdotettu kouluterveydenhuollon ja psykologin palvelujen lisäämistä.
Kiusaamiseen ja väkivaltaan on käytetty esimerkiksi Kiva Koulu – mallia, jossa intervention kohteena on ryhmä ja ryhmän jäsenten toiminnan ja roolien tutkiminen. Kysymys on kuitenkin koko kouluyhteisön ja kulttuurin ongelmista, jotka eivät ratkea pelkästään yksilö- ja ryhmätason toimenpitein, joita tietenkin tarvitaan. Kannattaisiko ongelmia lähestyä myös yhteisöllisestä näkökulmasta?

Yhteisöllisyys koostuu koulun koko henkilökunnan, opettajien, oppilaiden ja johtajien yhteistoiminnasta. Yhteisöllisen toimintakulttuurin luominen on haastava ja vuosia vaativa prosessi, jossa säännöllisten oppilaiden ja henkilökunnan keskusteluin selkiytetään ja luodaan koko koulun arkipäivän toimintaa ja käyttäytymistä ohjaavat arvot ja normit (säännöt), joiden noudattamisesta kaikki ovat vastuussa. Kysymys ei ole projektista, jossa tavoitteena on saada arvo- ja sääntöluettelo ” seinälle ja mappiin”, jonne ne unohtuvatkin. Koulun arvoista ja säännöistä käytävän keskustelun on oltava osa koulun arkea, jossa puututaan johdonmukaisesti sovittujen sääntöjen vakaviin rikkomisiin oppilaan luokan tai ryhmän ja opettajan yhteisissä palavereissa. Kun tavoitteena on koko koulun yhteisöllisyys, on välttämätöntä kokoontua säännöllisesti suurryhmissäkin, joissa henkilökunta ja oppilaat keskustelevat yhdessä koulun tilanteesta esimerkiksi mikä toimii ja missä on kehittämisen varaa.

On eri asia käsitellä kiusaamistapauksia luokkayhteisössä kuin erillisissä kiusaajien ja kiusattujen pienryhmissä. Kiusaamistapahtumia on harvoin näkemässä koulun opettaja tai muu henkilökunta. Sen sijaan oppilastoverit näkevät ja tietävät omien havaintojensa perusteella yleensä, mitä todella tapahtuu. Luokan kokouksissa oppilastovereiden kriittisillä palautteilla on suuri vaikutus kiusaajiin, varsinkin jos luokka toimii yhteisöllisesti.

Kun koulun henkilökunta on pystynyt sopimaan yhteisen toimintalinjan ja käytännöt kiusaamistilanteisiin, mahdollistaa se johdonmukaisen toiminnan riippumatta, kuka opettajista on kiusaamistilanteita selvittelemässä. Johdonmukaisuus merkitsee oppilaille ennakoitavuutta ja turvallisuutta koulupäivään. Lasten ja nuorten yhteisöjen kehityksen käännekohta on ydinryhmän syntyminen. Ydinryhmä muodostuu aluksi niistä oppilaista, joilla on hyvä itseluottamus ja vastuuntunto. Luottaessaan opettajayhteisöön oppilaat ja ydinryhmän jäsenet ensimmäisinä uskaltavat antaa rehellistä palautetta kiusaajille kiusaamistapauksia käsiteltäessä. Ydinryhmäläiset ovat ensimmäisiä, jotka puuttuvat kiusaamiseen silloinkin, kun henkilökuntaa ei ole paikalla. He toimivat roolimalleina muille oppilaille. Epäsosiaalisten lasten- ja nuorisolaitoksissa ydinryhmän syntyminen vie kauan, mutta yhtenäinen ja arjessa johdonmukaisesti toimiva henkilöstöyhteisökään ei synny hetkessä. Viime kädessä yhteisön kehittyminen riippuu koulun johtajasta. Jos hän ei ole yhteisöllisyyden kehittämisessä aktiivinen ja osaava, yhteisöllisen kasvatus- ja toimintakulttuurin kehittymiselle ei ole edellytyksiä. Yhteisen ajan löytyminen kaikille kokouksille ja yhteisille keskusteluille on myös valtava haaste. Asiantunteva ohjaus ja koulutuskin olisivat merkittävä tuki pitkällä matkalla. Olisiko kuitenkin tulevien sukupolvien turvallinen oppimis- ja kasvuympäristö riittävä kannustin näiden monien haasteiden voittamiseksi?

Kokemukseni viiden vuosikymmenen ajalta yhteisöllisistä kasvatus- ja hoitomalleista sekä niiden kehittämisestä lasten- ja nuorisokodeissa, kouluissa, päiväkodeissa, päihdekuntoutuksessa, vankiloissa ja psykiatrisissa sairaaloissa on osoittanut, että avoin kommunikaatio, yhtenäinen ja johdonmukaisesti toimiva henkilökunta, asiakkaiden kuunteleminen ja mukaan ottaminen päätösten tekoon ja ongelmien käsittelyyn sekä osallistava johtaminen ovat hyvän yhteisöllisyyden kehittymisen edellytyksiä. Usein ensimmäinen kysymys on, mistä otetaan aika näille lukuisille kokouksille ja palavereille. Tähän kysymykseen ei minulla ole vastausta. Yhteisöt, jotka ovat kehittäneet ja onnistuneet yhteisöllisyyden luomisessa, ovat onnistuneet ratkaisemaan omalla kohdallaan myös tämän ongelman.

Kari Murto
Psykologi, Yhteiskuntatieteiden tohtori

Aiheeseen liittyvät ajankohtaiset koulutukset:
• Yhteisöllinen työkykyjohtaminen –workshop
• Johtamisen koulutukset

© Kari Murto, Suomen Yhteisöakatemia Oy. Kaikki oikeudet blogissa kirjoitettuun materiaalin ovat kirjoittajalla ja Suomen Yhteisöakatemia Oy:llä.

Blogin materiaalia voidaan käyttää muissa sähköisissä ja painetuissa julkaisuissa, edellyttäen, että niissä mainitaan ”Copyright © Kari Murto, Suomen Yhteisöakatemia Oy 2022” sekä lisätään linkki www.sya.fi