HS:n uutisessa 30.12.2012 käsitellään huumeongelmaisten vankien sijoittamista vankilan sijasta hoitoon, mitä Poliisiammattikorkeakoulun tutkimuksen mukaan 80% kyselyyn vastanneista asiantuntijoista kannattaa.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) erikoissuunnittelija Elina Kotovirran mukaan vankila ei ole oikea paikka huumeriippuvaisille, vaan heille tulisi tarjota mahdollisuus suorittaa rangaistuksensa hoitolaitoksessa. Oikeusministeri Anna-Maija Henrikssonin näkemys on, että asia pitäisi hoitaa olemassa olevin keinoin ja että sopimushoitoon laitoksessa itsenäisenä seuraamuksena liittyisi hankala valtion ja kuntien välinen kustannusten jako.

Huumeongelmaiset vangit, joita suurin osa vangeista tällä hetkellä on, tarvitsevat ongelmaansa tarkoituksenmukaista hoitoa.  Huumeriippuvuus on yhä mittavampi rikollisuutta lisäävä tekijä. Yhdysvaltain oikeuslaitoksen tilastojen mukaan vuonna 2004 valtion vankiloissa 83% vangeista oli käyttänyt  laittomia huumeita ja 69% oli säännöllisiä huumeiden käyttäjiä.

Kansainväliset kokemukset ja tutkimustulokset osoittavat, että hoito voi olla tehokasta sekä huumeiden käytön että rikollisuuden vähentämisessä, toteutettiinpa se sopimushoitona hoitolaitoksessa tai vankilan yhteydessä toimivassa terapeuttisessa yhteisössä.  Yhdysvalloissa ja Englannissa kokemusta ja tutkimustietoa on molemmista järjestelyistä runsaasti.  Daytop –tyyppiset päihteiden käyttäjien hierarkkiset terapeuttiset yhteisöt toimivat riippumattomina hoito- ja kuntoutusyhteisöinä, joissa huumeriippuvaisten on mahdollisuus suorittaa vankilarangaistuksiaan. Saman hoitomallin mukaisesti on perustettu vankiloihin terapeuttisen yhteisön osastoja, joista on saatu hyviä kokemuksia. Myös Englannissa vankilan terapeuttisesta yhteisöstä esimerkiksi käy HMP Grendon ja itsenäisestä terapeuttisesta yhteisöstä maineikas Henderson Hospital, jossa oli vuosikymmeniä mahdollista suorittaa vankeusrangaistus. Molempien yhteisöjen hoitotulokset ovat normaali vankilan tuloksia parempia  arvioituna uusintarikollisuudella, huumeiden käytön vähenemisellä tai kustannus-hyöty tehokkuudella (Murto, 2013).

Myös Suomessa on toteutettu huumeriippuvaisten vankien sijoittamista hoitoon vankilan ulkopuoliseen terapeuttiseen yhteisöön, esimerkiksi Mikkeli yhteisöön. Kokemukset ovat olleet rohkaisevia.  Vanhan Vaasan sairaalassa toteutetaan terapeuttiseen yhteisöön perustuvia käytäntöjä vaikeahoitoisten ja kriminaalipotilaiden kuntoutuksessa. Myönteiset kokemukset ovat kannustaneet niin sairaalajohtoa kuin henkilökuntaakin hoitomallin jatkuvaan kehittämiseen.

Kansainväliset tutkimustulokset osoittavat johdonmukaisesti, ettei ratkaisevaa ole, toteutetaanko narkomaanien hoito vankilan ulkopuolisissa vai vankilan yhteyteen perustetuissa terapeuttisissa yhteisöissä .   Terapeuttisen yhteisön hoitomalli on osoittanut tehokkuutensa sekä huumeiden käyttäjien, mielenterveyspotilaiden että kaksois- ja monidiagnosoitujen asiakkaiden hoidossa. Hoitomallissa lähtökohtana on koko yhteisön, niin henkilökunnan kuin vertaisryhmänkin, terapeuttisen potentiaalin hyödyntäminen hoidon ja kuntoutuksen palveluksessa.  Terapeuttisessa yhteisössä ei pyritä vain  päihteettömyyteen, vaan tavoitteena on asiakkaiden identiteetin, asenteiden, käyttäytymisen ja elämäntavan muutos tarjoamalla osallistumista, vastuuta, luottamusta ja oikean elämänarvoja vertaisryhmän ja henkilökunnan tuella päivittäisessä elämässä (George De Leon, 2000).

Tuloksista on esimerkkinä satunnaistettujen ryhmien vertailuun perustuva ns. Amity – tukimus, jossa vankilan terapeuttisen yhteisöön hoitoon aikoneiden, mutta hoidon ulkopuolelle jääneiden ryhmää verrattiin hoidossa olleiden ryhmään.  Tutkimuksessa selvitettiin uusintarikosten määrää 5 vuoden seuranta-aikana. Ensimmäisen vuoden aikana hoidossa olleiden ryhmässä uusintarikollisten määrä oli 16% pienempi kuin hoitoon aikoneiden ryhmässä. Viiden vuoden seurantatuloksissa eriteltiin myös hoidon keskeyttäneet, jälkihoitoon osallistuneet ja jälkihoidon keskeyttäneet. Uusintarikokseen syyllistyneiden suhteellinen määrä eri ryhmissä oli seuraava:

Hoidon keskeyttäneet 45%

Hoidon kokonaan suorittaneet 40%

Jälkihoidon keskeyttäneet 39%

Hoidon ja jälkihoidon suorittaneet 8%

(Wexler&Pendergast, 2010)

Tulokset osoittavat jälkihoidon merkityksellinen hoitotulosten pysyvyydelle. Terapeuttisen yhteisön vaikutukset ovat olleet myös vankilahenkilöstölle myönteisiä, koska ne  rauhoittavat  yhteisöä ja luovat vankilaan inhimillisempää ympäristöä. Koska terapeuttisessa yhteisössä vaaditaan asukkaiden kunnioittavan toisiaan ja henkilökuntaa, hoitoyksiköt ovat henkilöstön keskuudessa haluttuja työpaikkoja. Niissä henkilöstön kokema stressi on alhaisempaa ja sairaus poissaolot vähäisempiä kuin muissa vankilayksiköissä.

Terapeuttisen yhteisön hyväksyminen vankilaorganisaatioon ei ole ongelmatonta. Lähtökohtana on vankilan johdon ja henkilökunnan tiukka sitoutuminen.  Hoitohenkilöstöltä se edellyttää vankilakulttuurin asettamien reunaehtojen kuten turvallisuuden ensisijaisuuden hyväksymistä.  Heidän on hyväksyttävä se tosiasia, että vankila ei ole sairaala.

Kari Murto

© Kari Murto, Suomen Yhteisöakatemia Oy. Kaikki oikeudet blogissa kirjoitettuun materiaalin ovat kirjoittajalla ja Suomen Yhteisöakatemia Oy:llä.

Blogin materiaalia voidaan käyttää muissa sähköisissä ja painetuissa julkaisuissa, edellyttäen, että niissä mainitaan ”Copyright © Kari Murto, Suomen Yhteisöakatemia Oy 2013” sekä lisätään linkki www.sya.fi